Joustavat työaikakäytännöt

HR Manager

2: Terveellinen työpaikka kaikenikäisille

Joustavat työaikakäytännöt

Joustavat työaikakäytännöt voivat tarjota hyötyjä sekä työnantajalle että -tekijälle. Työnantajan kannalta työajat voidaan räätälöidä yrityksen tarpeiden mukaisesti niin, että hiljaisempina aikoina on vähemmän henkilöstöä. Työntekijän kannalta joustavat työaikajärjestelyt voivat puolestaan paremmin tukea työn ja vapaa-ajan tasapainoa. 

Erityisesti ikääntyneille työntekijöille joustava työaika tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi työn, yksityiselämän ja perhe-elämän yhteensovittamiseen, sillä monet saattavat joutua huolehtimaan omista vanhemmistaan tai käymään terveysongelmien vuoksi lääkärissä. Jos tällaisia paineita ei pystytä hallitsemaan, siitä voi aiheutua merkittävää stressiä ja poissaoloja. 

Seuraavassa on esimerkkejä joustavista työaikakäytännöistä:

  • Liukuva työaika,

    Vuosityöaikaan perustuvissa järjestelyissä työntekijöiden työaika (ja palkanmaksu) voidaan tasata 12 kuukaudelle. Näin työajasta voidaan sopia joustavasti. (Lähde)

    taikka

    Tällaisessa työsuhteessa työnantaja palkkaa vähintään kaksi työntekijää yhteen kokoaikaiseen työhön. Kyseessä on osa-aikatyö, jolla varmistetaan, että jaetulle työlle on aina tekijä. (Lähde)

    tai osittaminen voivat auttaa työntekijöitä työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa. 
  • Osa-aikatyön on todettu helpottavan eläkkeelle siirtymistä.
  • Joustavat eläkejärjestelyt antavat työntekijöille enemmän valinnanvaraa eläkepäätöksissä. Niitä voivat olla erilaiset kannustimet, joilla houkutellaan pysymään pitempään työelämässä, tai osa-aikaeläke työnteon ohella. (Lähde)

    (esimerkiksi osa-aikaeläke, eläkkeen ja työskentelyn yhdistäminen).
  • Etätyö kotona tai mahdollisuus työskennellä lähempänä kotia vähentää työmatkastressiä, auttaa estämään uupumista ja jättää aikaa työstä palautumiselle.